Kuulumisia kalavesiltä 7.7.2023

31.7.2023 | Yleinen

Kuulumisia kalavesiltä 7.7.2023

Ruoveden-Kuoreveden kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma on saatu viimein valmiiksi ja se on myös vahvistettu Pohjois-Savon ELY-keskuksessa. Kalatalousalueen toiminta jatkuu hyvin pitkälti samoilla urilla, tavoitteena on lisätä kalastusta alueella sekä lisätä alueen kiinnostavuutta kalastajien keskuudessa. kalatalousalueen uudet nettisivut ovat työn alla ja suunnitelma tulee myös sinne luettaville: https://ruovedenkuorevedenkta.fi/

Kuhakantoja seurattu monipuolisesti- istutuskielto v.2023-2027

Kalatalousalue on ollut mukana erilaisissa kuhan lisääntymiseen, alkuperään ja saaliskuhien ikäluokkien selvittämiseksi tehtyihin hankkeisiin. Niiden perusteella kalatalousalueen kuhankanta on monipuolinen ja siinä esiintyy paljon eri vuosina syntyneinä yksilöitä. Osa kuhista on selvästi nopeasti kasvavia ja osa kasvaa hitaammin. Selvää kuitenkin on, että luontainen lisääntyminen onnistuu joko hyvin tai todella hyvin. Kalatalousalue on päättänyt, että se panostaa edelleen kuhan luontaisen lisääntymisen selvittämiseen. Koska kuhan kudun onnistuminen ja vuosiluokkien menestyminen on hyvin paljon riippuvainen kutuvuoden kesän sääolosuhteista, veden lämpötilasta ja poikasille sopivan ravinnon syntymisestä, on kalatalousalue päättänyt, ettei reittiveteen tehdä kuhaistutuksia vuosina 2023-2027. Tämä koskee kaikkia osakaskuntia ja muita vesialueen omistajia. Pitkällä istutustauolla halutaan varmistaa se, ettei yhden tai kahden kesän poikkeuksellisen huonot tai erityisen hyvät sääolosuhteet vääristä selvityksen tulosta.

Istutustauon jälkeen aloitetaan suomu- ja ikänäytteiden keruut saaliskuhista. Suomujen perusteella määritetään kalojen syntymävuosi. Jos kuha on syntynyt sellaisena vuotena, jolloin istutuksia ei ole tehty, se on peräisin luonnon kudusta. Selvityksen tulosten perusteella voidaan tehdä tutkimukseen perustuvat päätökset, onko tarvetta jatkaa istutuksia vai onko luonnonkutu niin vahvaa, ettei istutuksille ole tarvetta, eikä luonnon hyvin toimivaa järjestelmää ole tarpeen tukea lisäistutuksilla. Aikaisemmissa selvityksissä on todettu, että hyvinä kuhan kutuvuosina istutuksilla ei saada mitään lisäarvoa, koska luonnon poikanen pärjää paremmin esim. ruokakilpailussa kuin syksyllä istutettu luonnonravintolammikkopoikanen.

Tutkimuksen tulosten luotettavuuden vuoksi on erittäin tärkeää, että kaikki osapuolet noudattavat kuhan istutuskieltoa. Istutuskielto koskee ainoastaan reittivettä ja kuhaa, eli alueen pienvesiin kuhan istutukset ovat sallittuja. Istutustauon aikana on siis hyvä tarkastella myös pienvesien tilannetta sekä harkita reittiveteen muiden kalalajien istuttamista. Esimerkiksi siika on hyvä vaihtoehto kuhan sijasta. Myös ankeriaan istutusta voi harkita; se menestyy reittivedessä ja sitä tulee myös saaliiksi. Tilauksen on varattava ajoissa, koska ankeriaat tulevat Suomeen Ranskasta

Yhdessä palvelut kuntoon

Osakaskunnat voivat kohdentaa varoja myös muihin kohteisiin: onko yhteisessä käytössä olevien venevalkamien laiturit, veneiden laskupaikat ja pysäköintialueet kunnossa, olisiko tarvetta pintojen sorastukselle tai puskien raivaukselle? Toiminnan ei aina tarvitse kohdistua suoraan vesialueisiin kunhan varojen käytöstä on päätetty osakaskunnan kokouksessa. Varoja voidaan ohjata vaikka yhteisen laavun tai tulipaikan rakentamiseen, lasten ja nuorten toimintaan tai muuhun, tärkeäksi koettuun kohteeseen. Yhdessä muiden toimijoiden ja yhdistysten kanssa saadaan enemmän aikaan pienillä varoilla.

Ankeriaan pyynti sallittu vain heinäkuussa

MMM on antanut asetuksen ankeriaan pyynnin rajoittamisesta. Sen mukaan ankeriaan pyynti on sallittua vain heinäkuussa, ellei siihen ole haettu ELY-keskuksesta poikkeusta. Jos ankeriaan saa saaliiksi muulloin kuin heinäkuussa, se on laskettava takaisin pyyntiveteen elävänä tai kuolleena. Ankeriaan suojeluarvo on 3510 €, mikä tulee kalastajan maksettavaksi, jos hän ottaa ankeriaan saaliiksi muulloin kuin heinäkuussa. Lisäksi päälle tulee sakot luvattomasta saaliista. Kalatalousalue on hakenut muutosta ELY-keskuksesta ankeriaan pyyntiajan pidentämiseksi.

Osakaskuntien yhdistäminen uudelleen käyntiin Jäminginselällä

Jäminginkylän osakaskunta ja Jämingin yksinäinen osakaskunta ovat käynnistämässä osakaskuntiensa yhdistämisneuvottelut uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Etenkin toimijoiden vähyys ja toiminnan järkeistäminen ovat syitä, miksi neuvottelut käynnistetään uudelleen. Alustavia tunnusteluja on käyty myös muiden lähialueiden (Murole-Kauttu-Ruovesi alueen) osakaskuntien kanssa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että osakaskuntien yhdistäminen toteutuu ainakin joidenkin osakaskuntien osalta. Tavoitteena on, että yhdistämistä lähdetään viemään eteenpäin tämän syksyn aikana. Nyt on sopiva aika tarkastelu oman osakaskuntansa osalta, olisi asiasta syytä käydä ainakin keskustelua hoitokunnan ja muiden toimijoiden kanssa.

Luvat kuntoon-kalavesille verkon kautta

Alueen kalastuslupia on myynnissä mm. kalapassi.fi verkkokaupassa ja paikallisilla toimijoilla, mm Anita Viljanmaalla ja PK-varaosissa. Muista myös valtion kalastonhoitomaksu: www.eraluvat.fi Kesä on kalastajan juhla-aikaa, muistakaa nauttia monipuolisista kalasaaliista ja kokeilla myös uusia kalaruokia. Järvet tarjoavat nyt parasta antiaan!